Stomach_Front_Cover.jpg

Eilinen meni ihan mukavasti. Olin koko päivän ihan hyvällä tuulella (paitsi siinä neljää vaille kolme kun ajoin kaupungissa parkkipaikkaa etsimässä yhden paskajoonaksen takana joka köpötti eteenpäin alle 20 km/h vauhtia niin että kuohahti päässä. Olen ihan kamala road-rage-ihminen, ei sille voi mitään, ainakin tiedostan sen. Heti kun tulee muita autoja näkyviin puren hampaat yhteen ja kyttään että alkaako ne nyt ärsyttää: ajaa liian lähellä kuin ei ikinä turvavälistä olisi kuulleetkaan (sillon pitää hidastaa auton vauhti tasan rajoituksen mukaiseksi niin ei viitsi kukaan edes lähteä ohi ja EHKÄ jopa tajuaa että nyt saatetaan vihjailla jotaan kun kerta hetki sitten kielä köröteltiin viidenkympin alueella 59 km/h. Keski-ikäiset on kaikista suurin uhka liikenteelle kun ne luulee olevansa niin hyviä kuskeja jo eikä tajua että reaktiokyky on ehkä hiukan eri kuin silloin kakskymmentä vuotta takaperin. Ja sitten aina marmatetaan kun nuoret hurjastelee. Paskat. Kyllähän sitä välillä tulee ajettuakin kovempaa mutta ei silti kenenkään takapuskurissa kiinni, se on sentään mullakin yhdestä sakosta kiinni että lähtee kortti joten ei oikein ole varaa. Kortti pois kaikilta liikenteenrikkojilta, ei ne pienet mätkyt mitään riitä... Niin siis suutun myös siitä että ajetaan alle rajoitusten, se on vaan jo kusemista silmään jos ei pääse ohittamaan, rajoituksen mukaan tai vähän yli jos se muille letkassa meneville sopii turvaväliä vilkuillen, tai sitten kannattaisi ehkä vaihtaa neljä pyörää polkupyörään tai kinttuihin jos kerta epäilyttää kaikki. (Autokouluautoille annan kyllä anteeksi koska kyllä sen itse tietää hyvin että sellaista hidastelua se vain joillakin on - itse kyllä ajoin aina rajoitusten mukaisesti ekasta tunnista alkaen, mutta joskus=varsinkin loppuvaiheessa se lähteminen alkoi epä-sujua).)

No mutta ehkä tästä pääsee eiliseen käsiksi vähän tarkemmin tuon laihtumisen kautta:

SÖIN

  • paljas näkkäri ja n. 2,5 dl mustikkakeittoa
  • puoli dl tuoreita herneitä, nam
  • Pepsi-Maxia alle dl
  • vihreä omena, n. 100g+ vesimelonia, mansikoita alle 2 dl
  • 100g Amerikan sekoitus-kasviksia, nam (paitsi että aina on liikaa porkkanoita ja ne ei ole sulaneina klöntteinä kovin hyviä)
  • 1/5 pala pahaa kinkkupizzaa, 40g Lapinriskaa (niitä lättäniä mistä voi tehdä rullia)
  • ehkä joku 10g jotain grillipekonisuikaletta, dunno 8 D

Eli vähän meni suunnitelmista poiketen (mutta en syönyt koko pizzaa dundunduun) mutta hyvissä lukemissa pysyteltiin. Hillitsin ihan hyvin syömistä, pizzaa mietin kauan (etsin sitä laatikkoa että olisi tarkistanut kalorit mutta se oli jo hävitetty : <) ja sitten päätin että hei otankin tota poroleipää, vaihtelin painoa jalalta toiselle ja mietin ankarasti että ei kyllä pitäisi syödä paljoa - ja jätin sikseen. Se pekonijuttu: i dunno what happened 8 D halusin vain maistaa kun ne siinä pellillä lillutteli. Ei siihen maailma kaadu, hyvä se on lihaa vetää naamaan nyt kun vielä lihaa tämän vuoden syö (sitten olisi suunnitelmissa kasvisvuosi ainakin, en nytkään syö mitenkään paljon lihatuotteita, maitotuotteita tulee jugurttia ja sitä Polaria syötyä mutta kun muuttaa pois kotoa niin kasvisrasvatuotteet on ihan helppo hankkia tilalle). Kananmunaa vielä kyllä mietin.

LIIKUIN

  • kuntosalilla kevyt 1h n.20 min pyörähdys, tosiaankin oli kevyt harjoittelu, olisi tehnyt mieli jolleen tunnille mutta olin kaverin kanssa. Vielä on 4 ilmaiskuponkia ensi kuun aikana käytettäväksi niin ehkä sitä saa itsensä väännettyä.
  • 500 askelta kotona stepperillä -> just joo mikä lusmu :  D

Eli ei mitään huimia suorituksia mutta olen ihan tyytyväinen itseeni, tein sentään jotakin ja kun olin kerta poissa kotoa en syönytkään koko aikaa. Aloitin myös vihdoin psykani kanssa puhumaan syömisongelmistani (olen tyrkyttänyt sitä aihetta sille koko tämän 2v kun oltaan tapailtu koska tiedän että se on yksi ongelmavyyhtini suurimmista solmuista joka avaisi monia ovia mutta EI. nytkin olin varma ettei ikinä päästä siihen asti mutta lopulta kun viimeinen 10 minuuttia oli alkamassa sain sujautettua sen paskanjauhannan väliin : ])

Tänään ollaan veljen ja kaverin kanssa menossa katsomaan Batmania, ehdin juuri ja juuri hakea ne molemmat kun lähden neljältä töistä joten eipä syömistä ennen kun kahdeksan aikaan menen kotiin (aamulla tuli napattua taas näkkäri, teetä ja mustikkakeittoa naamaan). Ajattelin että voisi pyytää veikkaa tuomaan vihreän omenan joita löysin meiltä kotoa eilen puolikiloa :  > Ollaan tosin menossa käymään Drive-Inissä (eilen en käynyt, en sentään joka pv käy) niin voisi harkita laittikola kupillista, se ajaa ihan saman asian, yhtä pirteä olo tulee. Tänään kun on ne äitin Tupperi-kutsut, hypistelin eilen sen paistamia coctail-piirakoita, tuorejuustoja, mansikoita (joita en vaan hypistellyt vaan söin ja joista se on tekemässä hyytelökakkua)... toivottavasti tarjolla ei ole enempiä juttuja  - ja toivottavasti joku (=se isompi nuorempi pikkuveli ja vieraat) syö n. kaikki pois ettei jää kiusaamaan :  D SAAN syödä kaksi-kolme niitä piirakoita jos jää jäljellä ja jos ei niin sitten saan ottaa slicen sitä kakkua, semmoisen pienen vuan 8  > Kotona on onneksi Pepsi-Maxia nyt 3 l niin kelpaa viikonlopun yli.

Hyvä uutinen: aamupaino oli 70,3 kg, huokaisu helpotuksesta ! Pääsen edes siitä aloittamaan uuden kierroksen laihtumisyritystä (tuo "yritys" on niin kuvaava mutta ei ollenkaan rohkaiseva...). Katsotaan huomenaamulla se loppukertymä ja sitten siirtyy punnituspäivä olikohan sovitusti maanantaille, niin kuitenkin etten saa pomppia vaa'alla kuin neuroottinen kani. Tänään on tilipäivä joten kutkuttaisi oman vaa'an hakeminen, mutta siitä kyllä tietää että näyttää varmaankin sen kilo+ enemmän kuin tuo meidän vaaka joka ei ikinä oikeastaan anna samaa tulosta (tänään neljä punnitusta: 71,6??, 70,1, 70,6, 70,3: valitsin tuon viimeisen koska se oli aika hyvin välissä... ehkä pitäisi aina ottaa se eka mutta pakkohan se on tarkistaa, right? Kilo 1,5 kiloa vähemmän tokalla kerralla, ei ole ihan vaaka kohdillaan ! o___O). Käyn hakemassa Anttilasta myös kaikkea muuta "omakotisisustus"-härpäkkää, yritän herätellä sitä kutkutusta poismuuttamisesta taas <3 Silitysrauta ja lauta, vaaka, kasari+pienempi pannu, pyyhkeitä, lakanoita... Olen nyt varannut tätä varten mielessäni n. 100e kotitavaroihin, sitten saan käyttää n. 100e (jota varten taisi jäädä nyt tilille joku 40e) vaatteisiin ja musiikkiin. Haluaisin kovasti ostaa Wii-konsolin mutta sekin tulisi sitten niin kalliiksi tässä vaiheessa kun ei ole töitä tai muutakaan. Katsotaan sitten kun elämä tämän elokuun aikana varmentuu enemmän - kevyempänä ! Huomenna kamala postaus "II projektin" suunnitelmista =  D hyvä että jaksan aina tässä vaiheessa kiertoa innostua ennen kuin se taas lössähtää. Viikonloppuna saan rullakepapin jos olen nyt kiltisti tämän, huomisen ja lauantain !